Blogi

Tiedätkö sen tunteen, kun jokin sisällä painaa, muttet osaa sanoittaa sitä? Tai sen oudon etäisyyden, joka syntyy, vaikka elämä näyttäisi ulospäin olevan kohdillaan? Tämä voi olla surematonta surua. Surua, jota ei ole koskaan tunnistettu, tunnustettu tai kohdattu. Systeemisessä työskentelyssä näemme usein, että ihmiset kantavat mukanaan paitsi omaa suruaan, myös toisten – vanhempien, isovanhempien, suvun – […]

Jokainen meistä tunnistaa sen haavoittuvaisen kohdan, ytimen, itsessämme, jota haluamme suojella. Voimme kutsua tätä vaikka arvottomuuden tunteeksi, möykyksi, häpeäksi tai varjoksi. Möykyn suojeleminen on lapsuudesta tuttu, ylisukupolvinenkin, selviytymiskeino. Ajattelen niin, että tämä on oman työni missio. Kun katsomme kohti tuota möykkyä, varjoa, voimme vasta alkaa kasvaa aidoksi itseksemme. Aidoksi itseksemme kasvaminen on kasvua kohti sisäistä

“Näin erittäin komean japanilaisen teekannun, joka oli rikkoutunut ja liimattu sen jälkeen yhteen. Tuo kannu jätti minuun pysyvän vaikutuksen. Sen sijaan, että sen virheet olisi yritetty kätkeä, halkeamia oli korostettu ja ne oli täytetty hopealla. Kannu oli vielä hienompi korjauksen jälkeen” – Sue Bender Elämä on täynnä epätäydellisyyksiä, säröjä ja halkeamia. Säröt tekevät meistä aidon