Jokainen meistä tunnistaa sen haavoittuvaisen kohdan, ytimen, itsessämme, jota haluamme suojella. Voimme kutsua tätä vaikka arvottomuuden tunteeksi, möykyksi, häpeäksi tai varjoksi. Möykyn suojeleminen on lapsuudesta tuttu, ylisukupolvinenkin, selviytymiskeino. Ajattelen niin, että tämä on oman työni missio. Kun katsomme kohti tuota möykkyä, varjoa, voimme vasta alkaa kasvaa aidoksi itseksemme. Aidoksi itseksemme kasvaminen on kasvua kohti sisäistä turvaa. Turvallisuus syntyy myötätunnosta, hyväksymisestä ja läsnäolosta. Vain asioita katsomalla ja kohtaamalla, voimme vapautua. Asiakkaani sanoin “möykkyä pitää suojella”. Siinä on jotain inhimillistä, luokseen kutsuvaa, lempeää ja sallivaa.
Kohti inhimillistä kasvua
Tämä tarkoittaa niiden tunteiden tunnistamista ja kohtaamista, jotka olemme piilottaneet itseltämme. Ja tästä alkaa eheytyminen. Kun lakkaamme taistelemasta ytimessämme olevaa häpeää/ yksinäisyyttä vastaan, vapaudumme. Ja meissä vapautuu lukematon määrä potentiaalia. Käytännössä tämä voi tarkoittaa uuden työn löytymistä, uuden ihmissuhteen löytymistä tai vanhasta, joka ei ole meitä varten, irrottautumista. Tämä kasvumatka voi vaatia ylisukupolvista työskentelyä. Opiskelen parhaillaan perhekonstellaatiota, joka on kaikkea muuta kuin “puheterapiaa”. Konstellaatiossa työstetään ylisukupolvisia sidoksia kokemuksellisesti ja kehollisesti. Olen nähnyt näitä hienoja kasvumatkoja varsinkin viimeisen vuoden aikana omissa asiakkaissani. Pohjimmiltaan nämä matkat ovat ihmisyyden ytimeen menemistä.
